Hogweed.org Tietosanakirja, jota kuka tahansa voi kitkeä

Art. 0001 Rev. 1917 Osittain suojattu Vaara: fototoksinen

Kaukasianjättiputki

Hogweed.orgista, yhteisomaisuutena pidetystä tietosanakirjasta

Sisällys
  1. Etymologia
  2. Kuvaus
  3. Tunnistaminen
  4. Elinkierto
  5. Lisääntyminen ja leviäminen
  6. Leviämisen historia
  7. Terveysriskit
  8. Ekologiset vaikutukset
  9. Torjunta
  10. Oikeudellinen asema
  11. Kulttuurissa
  12. Katso myös
  13. Lähteet

”Ukonputki” ohjautuu tänne. Muista merkityksistä, ks. Ukonputki (täsmennyssivu).

Tämä artikkeli käsittelee haitallisia jättiputkia. Niittyjen ja tienpientareiden alkuperäislajista ks. Etelänukonputki. Käytännön neuvoista ks. Kaukasianjättiputken torjunta.

Tämän artikkelin neutraalius on kiistanalainen. Asiaankuuluvaa keskustelua löytyy keskustelusivulta. Älä poista tätä viestiä, ennen kuin poistamisen ehdot täyttyvät. (toukokuu 2026)

Jättiputki on yleisnimitys usealle hyvin korkealle, haitalliselle sarjakukkaiskasvien (Apiaceae) heimon Heracleum-suvun lajille — ennen kaikkea lajeille Heracleum mantegazzianum, H. sosnowskyi ja H. persicum.1 Ne ovat kotoisin Kaukasukselta ja Lounais-Aasiasta, ja ne tuotiin Eurooppaan 1800- ja 1900-luvuilla, ensin koristekasvikuriositeetteina ja myöhemmin runsassatoisena rehuna. Kaikki kolme ovat karanneet viljelystä ja lukeutuvat nykyään pohjoisen pallonpuoliskon ongelmallisimpiin haitallisiin vieraslajeihin.2

Aikuinen kasvi voi olla jopa 5 metriä (16 jalkaa) korkea, ontolla, purppuratäpläisellä varrella ja tasalatvaisella kerrannaissarjalla, joka on jopa 80 cm leveä.3 Yksi kasvi levittää keskimäärin noin 20 000 siementä, poikkeuksellisesti yli 46 000; pelkkä päätesarja tuottaa lähes puolet niistä.4 Siemenet asettuvat maaperän ylimpään kerrokseen, jossa ne muodostavat siemenpankin, joka elää emokasvia pidempään.5

Mahla sisältää furanokumariineja, jotka tekevät ihosta äkillisen herkän auringonvalolle. Kosketus itsessään ei satu: vamma ilmaantuu vasta, kun iho on altistunut valolle, tyypillisesti vuorokauden tai parin kuluttua, ja sen jäljet voivat kestää kuukausia tai vuosia.6 Tämän viiveen vuoksi monet vahingoittuneista eivät yhdistä vammojaan kasviin.

Torjunta on vaikeaa ja, huonosti toteutettuna, vastatuottavaa. Katkaisu tai niitto ilman juuren tuhoamista ei tapa kasvia; se versoo uudelleen juurenniskan silmuista ja kukkii jälleen, usein useammalla latvalla kuin ennen.78 Pysyvä torjunta käy käsiksi juureen, jatkuu useita kasvukausia kunnes siemenpankki on ehtynyt, ja koordinoidaan jokaisella kiinteistöllä kyseisellä valuma-alueella.3

Etymologia

Englanninkielinen nimi hogweed (”sianruoho”) on ainakin 1700-luvun alusta lähtien viitannut kasveihin, ”joita siat syövät tai jotka katsottiin kelpaavan vain niille”; alkuperäisen etelänukonputken lehtiä kerättiin sianrehuksi.9 Sukunimen Heracleum, jonka Linné julkaisi vuonna 1753, katsotaan yleensä viittaavan Heraklekseen, vaikka Linné itse selitti sen kunnioittavan Herakleideeta, Hippokrateen isää (ks. Heracleum).10 Jos kyse on Herakleesta, yhteys on osuva: kasvin vaste katkaisuun muistuttaa Lernan hydraa, joka kasvatti kaksi päätä jokaisen poistetun tilalle (ks. hydra-ilmiö).

Lajiepiteetit kunnioittavat kahta miestä. Mantegazzianum-nimen antoivat firenzeläiset kasvitieteilijät Sommier ja Levier, jotka toivat siemeniä Kaukasukselta vuonna 1890, ystävänsä Paolo Mantegazzan (1831–1910), fysiologin ja antropologin, mukaan, joka ei koskaan kirjoittanut kasvista.11 Sosnowskyi kunnioittaa kaukasialaista kasvitieteilijää Dmitri Sosnowskia (ks. Armenianjättiputki).

Venäjäksi sukua kutsutaan nimellä borštševik (борщевик) ja puolaksi barszcz; molemmat sanat tarkoittivat alun perin itse kasvia, josta valmistettiin varhainen borssikeiton muoto.12 Puolassa etelänukonputkesta maitohapotettua keittoa, joka mainitaan ensi kertaa vuonna 1595, söivät paastonaikaan Krakovan Jagellonian yliopiston professorit. 1700-luvulle tultaessa siitä oli tullut köyhien ruokaa, ja punajuuri otti sekä ruokalajin että sen nimen.13

Kuvaus

Taulu II Kerrannaissarja

Kerrannaissarjan anatomia. Jopa 150 sädettä lähtee yhdestä pisteestä varren huipulla; kukin kantaa pientä valkoisten kukkien pikkusarjaa.

Jättiputki on kertakukkiva monivuotinen kasvi. Se kasvaa useita vuosia vain suurten lehtien ruusukkeena, kerryttäen varantoja tukevaan paalujuureen; sitten se yhden ainoan kasvukauden aikana tuottaa kukkivan varren, tuottaa siementä ja kuolee.14

Varsi. Kukkiva varsi on yleensä 2–4 m korkea ja poikkeuksellisesti 5 m, halkaisijaltaan tyvestä 5–10 cm ja poikkeuksellisesti jopa 15 cm,4 ontto, uurteinen ja karkeakarvainen. Siinä on tummanpurppuraisia täpliä, tai se on läpikotaisin purppurainen.3

Lehdet. Tyvi- eli radikaalilehdet ovat jopa 3 m pitkiä, syvälti jakautuneet kolmeen tai viiteen osaan, joissa on terävähampaisia liuskoja. Varressa ylempänä olevat lehdet ovat pienempiä.

Kukinto. Päätesarja on jopa 80 cm leveä, ja sellainen on mitattu jopa 85 cm leveäksi. Se koostuu 30–150 säteestä, joista kukin päättyy pienempään valkoisten kukkien sarjaan, ja sitä ympäröivät sivuversojen sivusarjat, jotka kukkivat hieman myöhemmin.34 Kasvilla on jopa neljä sarjojen kertalukua, ja mitä alempi kertaluku, sitä vähemmän siementä se tuottaa; ks. Sarja.

Hedelmä. Jokainen kukka tuottaa kuivan, litistyneen hedelmän, joka halkeaa kahdeksi osahedelmäksi, joita yleensä kutsutaan siemeniksi, noin 1 cm pitkiksi ja silmiinpistävien, nuijamaisten öljytiehyiden (vittojen) merkitsemiksi.

Juuri. Paalujuuri on paksu ja mehevä. Versot lähtevät juurenniskan silmuista, pinnalla tai juuri sen alapuolella. Se, mitä ohikulkija näkee — varsi, lehdet ja sarjat — on vain näkyvä päällysrakenne: se uusiutuu joka vuosi perustasta käsin.

Apikaalidominanssi

Kuten useimmilla kasveilla, kasvupiste tukahduttaa sivusilmujen kehittymisen. Kun päätesarja poistetaan — typistys puutarhanhoidon mielessä — sivusilmut vapautuvat ja alkavat kasvaa, tuottaen sen tilalle useita pienempiä sarjoja. Kenttätutkimuksessa lähes puolet kasveista, joiden kaikki sarjat oli katkaistu, versoi uudelleen samana kasvukautena, ja varhaisessa hedelmävaiheessa katkaistut ja maahan jätetyt sarjat kypsyttivät silti viidesosan tavanomaisesta sadostaan.8

Tunnistaminen

Useimmat korkeat sarjakukkaiskasvit ovat vaarattomia, ja väärintunnistaminen on yleistä molempiin suuntiin. Jättiputki erottuu ennen kaikkea kokonsa perusteella.

Jättiputki ja sen yleiset sekaannuslajit
LajiKorkeusVarsiSarjaVaara
Heracleum mantegazzianum
kaukasianjättiputki		2–5 m5–10 cm, purppuratäpliä, karvainenjopa 80 cmvakava
Heracleum sosnowskyi
armenianjättiputki		1,5–3 mpurppuratäpläinen, uurteinen30–50 cmvakava
Heracleum sphondylium
etelänukonputki		2 m:iinkarvainen, vihreä, joskus purppuraan vivahtavajopa 20 cmlievä
Anthriscus sylvestris
koiranputki		1,5 m:iinvihreä, ontto, untuvainenjopa 10 cmei mitään
Angelica sylvestris
karhunputki		2 m:iinsileä, usein purppuraan vivahtavajopa 15 cmvähäinen

Epävarmoissa tapauksissa kasviin ei pidä koskea, siitä kannattaa ottaa valokuva mittakaavaesineen kanssa, ja havainto tulee ilmoittaa paikalliselle viranomaiselle.

Elinkierto

Kuva 1 Elinkierto

Kertakukkivan monivuotisen kasvin elinkierto. Kierto voidaan kirjoittaa S → K → S′, jossa tuotettu siemen (S′) ylittää selvästi sen aloittaneen siemenen (S).

Siemeniä varisee loppukesästä alkaen. Ne ovat levitessään lepotilassa ja itävät vasta kylmän, kostean jakson jälkeen — stratifioinnin, jonka luonnossa tarjoaa talvi; laboratoriossa noin kaksi kuukautta 2–4 °C:ssa riittää.15 Itäminen tapahtuu alkukeväästä, usein hyvin tiheänä.

Levinneisyysalueella useimmat kasvit kukkivat kolmantena tai neljäntenä vuotenaan; laitumella ja alkuperäisellä Kaukasuksella ne kukkivat myöhemmin.7 Kukinta lykkääntyy, ei peruunnu, kun olosuhteet ovat huonot: laiduntamisen, varjostuksen tai ravinteiden puutteen kohteeksi joutuva kasvi vain odottaa, säilyen ruusukkeena juurensa varannoilla.3 Vanhin tunnettu yksilö kukki kahdentoista vuoden iässä, poikkeuksellisen kuivalla paikalla.7 Kukinta on kasvin korkein ja viimeinen vaihe: kun se on alkanut, kasvi kuolee kasvukauden lopussa, vaikka se katkaistaisiinkin, ja kokeessa yksikään kahdestakymmenestä katkaistusta kasvista ei elänyt seuraavaan vuoteen.16

Lisääntyminen ja leviäminen

Jättiputki lisääntyy vain siementen avulla. Päätesarja tuottaa noin 45 prosenttia kasvin siemenistä, sivusarjat 29 prosenttia, ja alempien versojen sarjat suurimman osan lopuista.4 Maahan päätyvä siemen muodostaa lyhytikäisen mutta runsaan siemenpankin, josta 95 prosenttia on maaperän ylimmässä 5 cm:ssä.5 Noin 9 prosenttia haudatusta siemenestä säilyy ensimmäisen vuotensa, 3 prosenttia toisen ja 1 prosentti kolmannen;15 hyvin harvat säilyvät seitsemän vuotta.17

Tuuli siirtää suurimman osan siemenistä vain muutaman metrin: 60–90 prosenttia laskeutuu 4 metrin sisään emokasvista.3 Kertomukset, jotka antavat kasvin leviämisen kunnian tuulen näkymättömälle kädelle, liioittelevat sen osuutta. Pitkän matkan leviäminen on veden työtä — tulvat kuljettavat siementä kilometrien päähän alavirtaan jokia pitkin18 — ja ennen kaikkea ihmisten työtä, jotka siirtävät siementä maa-aineksessa, renkaissa ja niittokoneissa sekä kuivatuissa kukinnoissa.3 Kasvustot seuraavat siksi kaupan reittejä: jokia, teitä ja rautateitä.

Hyvin vakiintuneessa kasvustossa kasvin lisääntymistuotto ylittää johdonmukaisesti sen syrjäyttämän kasvillisuuden kasvun; kun r > g, dominanssista tulee itseään vahvistavaa.[selvennä]

Leviämisen historia

Kuva 2 Levinneisyysalue Euroopassa

Missä kukin jättiputkilaji on tyypillinen haitallinen vieraslaji: # H. mantegazzianum, % H. sosnowskyi, @ H. persicum; + alkuperäinen levinneisyysalue Kaukasuksella. Kaavamainen, maittain; Jahodová ym.:n ja EPPO:n mukaan.1

Britannia ja Länsi-Eurooppa

H. mantegazzianum ilmestyy Kew’n kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan siemenluetteloon vuonna 1817. 1800-luvun puutarhurit ihailivat sitä sen koon vuoksi ja istuttivat sitä kartanoihin ja puistoihin; ensimmäinen merkintä kasvista luonnonvaraisena on vuodelta 1828, Shelfordista Cambridgeshiresta.3 Teoksessaan The Wild Garden (1870) William Robinson suositteli jättiputkea rikkaaseen maaperään jokirantojen läheisyyteen, missä tahansa haluttiin näyttävä vaikutelma etäältä katsottuna.19 Vuoden 1883 painokseen mennessä hän neuvoi, ettei itsestään kylväytyvien kasvien pitäisi antaa monopolisoida maaperää.20 Puutarhoista se seurasi jokia maaseudulle, ja 1900-luvun loppuun mennessä se reunusti vesiväyliä kautta Britannian ja suuren osan Länsi- ja Keski-Eurooppaa.14

Neuvostoliitto ja seuraajavaltiot

Pääartikkeli: Armenianjättiputki

H. sosnowskyi kuvasi tieteelle Kaukasukselta kasvitieteilijä I. P. Mandenova vuonna 1944. Vuodesta 1947 sitä kokeiltiin säilörehukasvina Kirovskin arktis-alpiinisessa kasvitieteellisessä puutarhassa, siemenillä jotka oli kerätty Naltšikin läheltä, ja sitä myöhemmin markkinoitiin sen poikkeuksellisen tuottavuuden ansiosta: vuosina 1962–1966 uusien säilörehukasvien siementä, noin 5 500 kg, lähetettiin lähes 1 500 tilalle.21 Viljely loppui 1980-luvulla.22

Ratkaiseva laajeneminen seurasi maan kolhoosihallinnon päättymistä. Kun kolhooseja hajotettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla, laajoja maatalousalueita hylättiin, ja kasvi levisi entisiltä pelloilta ja säilörehukuopista niityille, teiden varsille ja kyliin kautta alueen.22 Geneettinen analyysi on sittemmin viitannut siihen, että osa neuvostokokeilujen perustajakasveista kuului tosiasiassa lajiin H. mantegazzianum.23 H. sosnowskyi poistettiin Venäjän valtion jalostussaavutusten rekisteristä vuonna 2012 taloudellisen hyödyllisyytensä menettäneenä, ja lisättiin kansalliseen rikkakasviluokittimeen vuonna 2015.24

Skandinavia

Pääartikkeli: Persianjättiputki

H. persicum tuotiin Norjaan koristekasviksi 1830-luvulla. Se alkoi levitä puutarhoista 1800-luvun loppua kohti ja on nykyään tuttu näky Pohjois-Norjan kaupungeissa, joissa se tunnetaan nimellä Tromssan palmu.25

Pohjois-Amerikka

Jättiputki tuotiin Pohjois-Amerikkaan 1900-luvun alussa puutarhakuriositeettina, ja sitä esiintyi New Yorkin osavaltiossa jo noin vuonna 1917.26 Se on listattu liittovaltion haitalliseksi rikkaruohoksi Yhdysvalloissa.27

Terveysriskit

Kuva 3 Osahedelmä, ×6

Osahedelmä, josta näkyvät nuijamaiset vitat. Mahlaa on kasvin joka osassa, siemenet mukaan lukien.

Pääartikkeli: Fytofotodermatiitti

Jättiputken mahla sisältää lineaarisia furanokumariineja, jotka sitoutuvat ihosolujen DNA:han ultraviolettivalon aktivoimina. Seurauksena on vakava palovamma — fytofotodermatiitti — joka kehittyy vasta valolle altistumisen jälkeen, tyypillisesti 24–72 tunnin kuluessa.6 Iho voi pysyä tummuneena kuukausia ja herkkänä auringonvalolle useita vuosia.3 Mahla silmissä on lääketieteellinen hätätilanne.

Lapset ovat erityisessä vaarassa: kasvin koon houkuttelemina he käyttävät onttoja varsia puhallusputkina tai kaukoputkina.3 Kasvin katkaiseminen siimaleikkurilla sinkoaa mahlaa käyttäjän päälle — vaara, joka kuvattiin ensi kertaa viheralueiden työntekijöillä nimellä ”siimaleikkuriihottuma”.28

Ensiapu. Pese iho välittömästi saippualla ja runsaalla kylmällä vedellä, pidä alue peitettynä ja poissa auringonvalosta vähintään 48 tuntia, myös pilvisinä päivinä, ja hakeudu lääkärin hoitoon.6

Ekologiset vaikutukset

Jättiputki muodostaa tiheitä kasvustoja, joissa yksi laji vie suurimman osan valosta. Sen lehdet avautuvat aikaisin ja luovat syvän varjon: viiden senttimetrin korkeudella maanpinnasta päivänvalon osuus on keskimäärin 56 prosenttia alhaisempi kuin valtaamattomalla niityllä.29 Valloitetuilla koealoilla Tšekissä oli 40 prosenttia vähemmän kasvilajeja kuin valtaamattomilla,30 ja vierekkäisten koealojen vertailussa noin puolet vähemmän.31 Väitteitä siitä, että latvusto hyödyttäisi sen alla kasvavia kasveja, ei ole vahvistettu; mikään ei valu alaspäin.[lähde?]

Vahinko ei ole pysyvä. Enintään 48 vuotta valloitetuilla niityillä alkuperäislajit taipuivat toipumaan noin 30 vuoden kuluttua, kun taas jättiputki taantui, ilmeisesti oman maaperänsä muutosten heikentämänä (ks. Vihollisista vapautumisen hypoteesi).32 Kasvien kuollessa maan tasalle talveksi niiden on raportoitu jättävän jokirannat paljaiksi ja alttiiksi eroosiolle.33

Kasvin mettä käy hakemassa moni hyönteinen, ja jotkin mehiläistarhaajat[kuka?] pitävät lajia edelleen yhteisölle nettohyödyllisenä.[kyseenalainen – keskustele] 1900-luvun Saksassa sitä levitettiin mehiläiskasvina, ja mehiläistarhaajien tarkoituksellinen kylvö selittänee sen esiintymisen syrjäisillä paikoilla.34 Kahdenkymmenen tšekkiläisen paikan kartoitus havaitsi sen kävijöiden olevan lukuisia mutta harvalajisia, muutaman yleislajin kärpäsen ja mehiläisen hallitsemia, ja päätteli, ettei kasvi ole paikallisille kukkakävijöille välttämätön resurssi (ks. Sarja § Pölytys).35

Torjunta

Pääartikkeli: Kaukasianjättiputken torjunta

Menetelmät eroavat ennen kaikkea siinä, tuhoavatko ne juuren. Niitto, siimaleikkaus ja kukintojen poisto estävät siementämisen parhaimmillaan yhden kasvukauden ajan ja pidentävät kasvin elinikää;8 paalujuuren katkaiseminen vähintään 10 cm maanpinnan alapuolelta tappaa sen.3 Koska siemenpankki säilyy useita vuosia, ohjelmaa on jatkettava kunnes uusia taimia ei enää ilmesty, ja koska siemen kulkeutuu alavirtaan, sen on katettava koko valuma-alue. Turvallista biologista torjuntaeliötä ei ole löydetty: kasvin alkuperäisen levinneisyysalueen tutkiminen Kaukasuksella ei paljastanut yhtäkään luontaista vihollista, joka olisi riittävän tarkkarajainen vapautettavaksi.36

Isossa-Britanniassa jättiputki on listattu Wildlife and Countryside Act -lain (1981) liitteessä 9 (Schedule 9), mikä tekee rikokseksi sen istuttamisen tai muun kasvattamisen luonnonvaraisena.37 Euroopan unionissa H. sosnowskyi ja H. persicum asetettiin unionin kannalta merkityksellisten haitallisten vieraslajien luetteloon vuonna 2016,38 ja H. mantegazzianum lisättiin vuonna 2017.39 Listattuja lajeja ei saa tuoda maahan, pitää hallussa, kasvattaa tai myydä, ja jäsenvaltioiden on hallittava jo vakiintuneita kantoja. Maaliskuun 1. päivästä 2026 venäläinen laki on velvoittanut maanhaltijat tuhoamaan alueensa listaamat vaaralliset haitalliset vieraslajit, uhalla menettää maa.40

Kulttuurissa

”The Return of the Giant Hogweed”, Genesis-yhtyeen albumilla Nursery Cryme (1971), kertoo viktoriaanisesta tutkimusmatkailijasta, joka tuo kasvin Venäjältä Kew’hun; se pakenee, leviää ja selviää jokaisesta yrityksestä hävittää se.41 Se on yhdistetty brittilehdistön uutisiin lasten palovammoista kesällä 1970.11 Albumi nousi brittiläiselle listalle vasta vuonna 1974, sijalle 39.42 Kasvia käsittelevä tieteellinen perusteos avaa yhden lukunsa kappaleen epigrafilla.43

Katso myös

Footnotes

  1. Jahodová, Š.; Trybush, S.; Pyšek, P.; Wade, M.; Karp, A. (2007). “Invasive species of Heracleum in Europe: an insight into genetic relationships and invasion history”. Diversity and Distributions. 13 (1): 99–114. doi:10.1111/j.1366-9516.2006.00305.x. ↩ ↩2

  2. Pyšek, P.; Cock, M. J. W.; Nentwig, W.; Ravn, H. P., eds. (2007). Ecology and Management of Giant Hogweed (Heracleum mantegazzianum). Wallingford: CAB International. ISBN 978-1-84593-206-0. doi:10.1079/9781845932060.0000. ↩

  3. Nielsen, C.; Ravn, H. P.; Nentwig, W.; Wade, M., eds. (2005). The Giant Hogweed Best Practice Manual: Guidelines for the management and control of an invasive weed in Europe. Hørsholm: Forest & Landscape Denmark. ISBN 87-7903-209-5. ↩ ↩2 ↩3 ↩4 ↩5 ↩6 ↩7 ↩8 ↩9 ↩10 ↩11

  4. Perglová, I.; Pergl, J.; Pyšek, P. (2006). “Flowering phenology and reproductive effort of the invasive alien plant Heracleum mantegazzianum”. Preslia. 78: 265–285. ↩ ↩2 ↩3 ↩4

  5. Krinke, L.; Moravcová, L.; Pyšek, P.; Jarošík, V.; Pergl, J.; Perglová, I. (2005). “Seed bank of an invasive alien, Heracleum mantegazzianum, and its seasonal dynamics”. Seed Science Research. 15 (3): 239–248. ↩ ↩2

  6. New York State Department of Environmental Conservation. “Giant Hogweed”. Retrieved 26 September 2026. ↩ ↩2 ↩3

  7. Pergl, J.; Perglová, I.; Pyšek, P.; Dietz, H. (2006). “Population age structure and reproductive behavior of the monocarpic perennial Heracleum mantegazzianum (Apiaceae) in its native and invaded distribution ranges”. American Journal of Botany. 93 (7): 1018–1028. doi:10.3732/ajb.93.7.1018. ↩ ↩2 ↩3

  8. Pyšek, P.; Krinke, L.; Jarošík, V.; Perglová, I.; Pergl, J.; Moravcová, L. (2007). “Timing and extent of tissue removal affect reproduction characteristics of an invasive species Heracleum mantegazzianum”. Biological Invasions. 9 (3): 335–351. doi:10.1007/s10530-006-9038-0. ↩ ↩2 ↩3

  9. “hogweed”. Online Etymology Dictionary. Retrieved 26 September 2026. ↩

  10. Burkhardt, L. (2018). Verzeichnis eponymischer Pflanzennamen – Erweiterte Edition. Berlin: Botanic Garden and Botanical Museum Berlin. doi:10.3372/epolist2018. ↩

  11. Fagioli, S. (2024). “Mantegazza pop. Dall’Heracleum mantegazzianum di Sommier & Levier a The return of the Giant Hogweed dei Genesis e oltre”. Archivio per l’Antropologia e la Etnologia. 154: 83–97. doi:10.36253/aae-3089. ↩ ↩2

  12. Vasmer, M. Etymological Dictionary of the Russian Language, s.v. “борщ”. ↩

  13. Łuczaj, Ł.; Szymański, W. M. (2007). “Wild vascular plants gathered for consumption in the Polish countryside: a review”. Journal of Ethnobiology and Ethnomedicine. 3: 17. doi:10.1186/1746-4269-3-17. ↩

  14. Tiley, G. E. D.; Dodd, F. S.; Wade, P. M. (1996). “Biological Flora of the British Isles No. 190: Heracleum mantegazzianum Sommier & Levier”. Journal of Ecology. 84 (2): 297–319. doi:10.2307/2261365. ↩ ↩2

  15. Moravcová, L.; Pyšek, P.; Pergl, J.; Perglová, I.; Jarošík, V. (2006). “Seasonal pattern of germination and seed longevity in the invasive species Heracleum mantegazzianum”. Preslia. 78: 287–301. ↩ ↩2

  16. Pyšek, P.; Perglová, I.; Krinke, L.; Jarošík, V.; Pergl, J.; Moravcová, L. (2007). “Regeneration ability of Heracleum mantegazzianum and implications for control”. In Pyšek, P.; et al. (eds.). Ecology and Management of Giant Hogweed. Wallingford: CAB International. pp. 112–125. doi:10.1079/9781845932060.0112. ↩

  17. Moravcová, L.; Pyšek, P.; Krinke, L.; Müllerová, J.; Perglová, I.; Pergl, J. (2018). “Long-term survival in soil of seed of the invasive herbaceous plant Heracleum mantegazzianum”. Preslia. 90 (3): 225–234. ↩

  18. Trottier, N.; Groeneveld, E.; Lavoie, C. (2017). “Giant hogweed at its northern distribution limit in North America: experiments for a better understanding of its dispersal dynamics along rivers”. River Research and Applications. 33 (7): 1098–1106. doi:10.1002/rra.3149. ↩

  19. Robinson, W. (1870). The Wild Garden. London: John Murray. p. 78. ↩

  20. Robinson, W. (1883). The Wild Garden (new ed.). London: John Murray. ↩

  21. Shadrin, D.; Dalke, I.; Zakhozhiy, I.; et al. (2023). “Heracleum sosnowskyi or Heracleum mantegazzianum? DNA-based identification of invasive hogweeds (Apiaceae) in two key regions of the species’ invasion history in the territory of the former Soviet Union”. Research Square (preprint). doi:10.21203/rs.3.rs-3296382/v1. ↩

  22. Ozerova, N. A.; Krivosheina, M. G. (2018). “Patterns of secondary range formation for Heracleum sosnowskyi and H. mantegazzianum on the territory of Russia”. Russian Journal of Biological Invasions. 9: 155–162. doi:10.1134/S2075111718020091. ↩ ↩2

  23. Shadrin, D. M.; Dalke, I. V.; Zakhozhiy, I. G.; et al. (2024). “DNA barcode marker analysis of Heracleum sosnowskyi Manden. and Heracleum mantegazzianum Sommier & Levier (Apiaceae) from European Russia”. Russian Journal of Biological Invasions. 15 (3): 416–431. doi:10.1134/S2075111724700309. ↩

  24. Luneva, N. N.; Konechnaya, G. Yu.; Smekalova, T. N.; Chukhina, I. G. (2018). “On status of Heracleum sosnowskyi Manden. on the territory of Russian Federation”. Vestnik Zashchity Rastenii. 3 (97): 10–15. doi:10.31993/2308-6459-2018-3(97)-10-15. ↩

  25. Alm, T. (2013). “Ethnobotany of Heracleum persicum Desf. ex Fisch., an invasive species in Norway, or how plant names, uses, and other traditions evolve”. Journal of Ethnobiology and Ethnomedicine. 9: 42. doi:10.1186/1746-4269-9-42. ↩

  26. Gucker, C. L. (2009). “Heracleum mantegazzianum”. Fire Effects Information System. USDA Forest Service. doi:10.2737/feis-species-review-herman. ↩

  27. Code of Federal Regulations, title 7, § 360.200: Designation of noxious weeds. ↩

  28. Freeman, K.; Hubbard, H. C.; Warin, A. P. (1984). “Strimmer rash”. Contact Dermatitis. 10 (2): 117–118. doi:10.1111/j.1600-0536.1984.tb00357.x. ↩

  29. Jandová, K.; Klinerová, T.; Müllerová, J.; et al. (2014). “Long-term impact of Heracleum mantegazzianum invasion on soil chemical and biological characteristics”. Soil Biology and Biochemistry. 68: 270–278. doi:10.1016/j.soilbio.2013.10.014. ↩

  30. Pyšek, P.; Pyšek, A. (1995). “Invasion by Heracleum mantegazzianum in different habitats in the Czech Republic”. Journal of Vegetation Science. 6 (5): 711–718. doi:10.2307/3236442. ↩

  31. Hejda, M.; Pyšek, P.; Jarošík, V. (2009). “Impact of invasive plants on the species richness, diversity and composition of invaded communities”. Journal of Ecology. 97 (3): 393–403. doi:10.1111/j.1365-2745.2009.01480.x. ↩

  32. Dostál, P.; Müllerová, J.; Pyšek, P.; Pergl, J.; Klinerová, T. (2013). “The impact of an invasive plant changes over time”. Ecology Letters. 16 (10): 1277–1284. doi:10.1111/ele.12166. ↩

  33. Thiele, J.; Otte, A. (2007). “Impact of Heracleum mantegazzianum on invaded vegetation and human activities”. In Pyšek, P.; et al. (eds.). Ecology and Management of Giant Hogweed. Wallingford: CAB International. pp. 144–156. doi:10.1079/9781845932060.0144. ↩

  34. Thiele, J. (2007). Patterns and processes of Heracleum mantegazzianum invasion into German cultural landscapes on the local, landscape and regional scale. Doctoral dissertation. Giessen: Justus-Liebig-Universität. ↩

  35. Bogusch, P.; Vojtová, T.; Hadrava, J. (2023). “High abundance but low diversity of floral visitors on invasive Heracleum mantegazzianum (Apiaceae)”. NeoBiota. 86: 193–207. doi:10.3897/neobiota.86.100625. ↩

  36. European Commission, CORDIS. “Searching for effective biological control enemies for the giant hogweed”. Retrieved 26 September 2026. ↩

  37. Wildlife and Countryside Act 1981 (c. 69), s. 14 and Schedule 9. ↩

  38. Commission Implementing Regulation (EU) 2016/1141 of 13 July 2016. Official Journal of the European Union L 189: 4. ↩

  39. Commission Implementing Regulation (EU) 2017/1263 of 12 July 2017. Official Journal of the European Union L 182: 37. ↩

  40. Federal Law of the Russian Federation of 31 July 2025 No. 294-FZ “On amendments to the Land Code of the Russian Federation and certain legislative acts of the Russian Federation”. Official publication. ↩

  41. Genesis (1971). Nursery Cryme. Charisma Records. ↩

  42. Official Charts Company. “Nursery Cryme – Genesis”. Retrieved 26 September 2026. ↩

  43. Pyšek, P.; Müllerová, J.; Jarošík, V. (2007). “Historical dynamics of Heracleum mantegazzianum invasion at regional and local scales”. In Pyšek, P.; et al. (eds.). Ecology and Management of Giant Hogweed. Wallingford: CAB International. pp. 42–54. doi:10.1079/9781845932060.0042. ↩

Tämä artikkeli on käännös englanninkielisestä artikkelista, versio 1917.

Luokat

Näytä sivun Kaukasianjättiputki lähdekoodi

Tämä sivu on osittain suojattu, jotta sidosryhmät eivät voi häiritä sitä jatkuvasti. Voit tarkastella ja kopioida sivun lähdekoodia tai ehdottaa muutoksia keskustelusivulla.

Muilla kielillä

Hogweed.org on yhteisomaisuutena 17 kielellä. Jokainen laitos on käännetty englanninkielisestä alkuperäisestä.

English Giant hogweed
Deutsch Riesen-Bärenklau
Français Berce du Caucase
Español Perejil gigante
Italiano Panace di Mantegazza
Português Branca-ursina-gigante
Polski Barszcz Mantegazziego
Nederlands Reuzenberenklauw
Română Brânca-ursului uriașă
Ελληνικά Γιγάντιο ηράκλειο
Čeština Bolševník velkolepý
Svenska Jätteloka
Magyar Kaukázusi medvetalp
Dansk Kæmpe-bjørneklo
Suomi Kaukasianjättiputki
Norsk bokmål Kjempebjørnekjeks
Русский Гигантские борщевики