Armenianjättiputki

Tämä artikkeli käsittelee lajia. Haitallisista jättiputkista yleensä ks. Kaukasianjättiputki. Suvusta ks. Heracleum.

Armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi; venäjäksi borštševik Sosnovskogo) on Kaukasukselta kotoisin oleva jättiputki. Vuodesta 1947 se otettiin viljelyyn Neuvostoliitossa runsassatoisena säilörehukasvina, ja 1960-luvulla sen siementä lähetettiin tiloille ympäri maata.¹ Sato tuotti pettymyksen: sen mahla poltti sitä käsitelleet ihmiset, ja sen haju siirtyi sitä syöneiden eläinten maitoon ja lihaan.¹² Viljely loppui 1980-luvulla, ja 1990-luvulla, kun kolhoosimaatalous romahti ja pellot hylättiin, kasvi levisi hallitsemattomasti.¹³

Se on nykyään yksi Venäjän, Baltian maiden, Valko-Venäjän ja Puolan ongelmallisimmista haitallisista vieraslajeista. Euroopan unioni listaa sen unionin kannalta merkitykselliseksi haitalliseksi vieraslajiksi.⁴ Venäjällä sen rekisteröity lajike poistettiin valtion rekisteristä vuonna 2012 taloudellisen hyödyllisyytensä menettäneenä, ja vuonna 2015 kasvi luokiteltiin virallisesti uudelleen viljelykasvista rikkakasviksi.⁵ Rosselhoznadzor, Venäjän maatalouden tarkastusvirasto, on kutsunut sitä säilörehu”ihmeeksi”, joka ei lunastanut siihen asetettua luottamusta.⁶se ei lunastanut siihen asetettua luottamusta

Taksonomia

Lajin nimesi vuonna 1944 kasvitieteilijä Ida P. Mandenova, Mesheetiasta, Georgiasta, kerätyn aineiston perusteella.⁷¹ Se kunnioittaa kaukasialaista kasvitieteilijää Dmitri Ivanovitš Sosnowskia, jonka elinvuodet annetaan joissakin lähteissä 1885–1952 ja toisissa 1886–1953.⁷ Mandenova sijoitti sen kaukasianjättiputken, H. mantegazzianum, kanssa suvun sektioon Pubescentia.¹

Se on kaukasianjättiputkea pienempi, korkeudeltaan jopa noin 3 m, ja sen lehdet ovat vähemmän syvälti jakautuneita.⁸ Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan se kasvaa itäisellä ja keskisellä Kaukasuksella, Dagestanista ja Kabardi-Balkariasta Georgian kautta Pohjois-Armeniaan ja Koillis-Turkkiin.¹ Sen vuonna 2023 sekvensoitu genomi sisältää 55 106 geeniä, huomattavasti enemmän kuin kasveille tavanomaiset 25 000–35 000.⁹

Sitä, oliko neuvostosato ylipäätään armenianjättiputkea, on kyseenalaistettu. Kirovskin ja Syktyvkarin — kahden paikan, joissa tuonti alkoi — ympäriltä kerättyjen haitallisten kasvien DNA-viivakoodit vastasivat kaukasianjättiputkea, H. mantegazzianuma; kirjoittajat esittävät, että kaksi lajia risteytyivät ensimmäisillä koealoilla.¹⁰¹¹ Kaukasianjättiputkeakin kokeiltiin Neuvostoliitossa pienemmässä mittakaavassa.¹ Jos tunnistus pitää paikkansa, neuvostoliittolainen rehukasvi ja viktoriaaninen puutarhakoriste olivat sama laji. Ks. Heracleum § Nimet.

Historia

Käyttöönotto

Kasvin etsintä alkoi aikana, jota tämän tapahtumasarjan venäläiset historioitsijat kutsuvat vaikeiksi sodanjälkeisiksi vuosiksi, jolloin Neuvostoliitto pyrki palauttamaan ja nostamaan maataloutensa tuottavuutta mahdollisimman nopeasti.¹ Kirovskin arktis-alpiinisen kasvitieteellisen puutarhan tila Kuolan niemimaalla oli ollut ensimmäinen neuvostokäytännössä, joka valmisti säilörehua monivuotisista ruohokasveista.¹ Vuonna 1946 A. A. Martšenko sai tehtäväkseen vertailla tällaisia ruohokasveja, ja armenianjättiputki tuotti eniten biomassaa.¹² Vuonna 1947 Naltšikin läheltä Kabardi-Balkariasta peräisin olevia kasveja tuotiin puutarhaan kokeiltavaksi säilörehukasvina.¹¹⁰

Työ levisi ulospäin. Vuonna 1951 tai 1952 siementä lähti Syktyvkarin biologian instituuttiin Komin tasavallassa, josta tuli koko liiton keskus uusien säilörehukasvien käyttöönotolle.¹¹⁰ Lisää keskuksia seurasi Leningradin lähellä, Naltšikissa, jossa jalostajat yrittivät tuottaa lajikkeita, jotka eivät polttaisi, Lobnjassa lähellä Moskovaa vuodesta 1959, ja 1970-luvulla Timirjazevin maatalousakatemiassa. Vuonna 1956 kasvi asetettiin koetuotannon mittakaavan kokeiden listalle.¹

Käyttöönoton historioitsijat erottavat neljä vaihetta: paikalliset kokeet 1940-luvun lopulta, massakäyttöönotto 1950-luvun lopulta, päättyminen 1970-luvun puolivälistä, ja hallitsematon invaasio 1990-luvulta.¹³

Massaistutus

Ozerova & Krivosheina (2018), Shadrin ym. (2023) ja Latvian ympäristöministeriön (2007) mukaan.

1960-luvulta lähtien kasvia viljeltiin massamittakaavassa kautta Neuvostoliiton, vaikka sen mahlan tiedettiin jo polttavan ihoa.¹ Pelkästään vuosina 1962–1966 Syktyvkarista lähetettiin 5 500 kg uusien säilörehukasvien, jättiputki mukaan lukien, siementä lähes 1 500 tilalle.¹⁰ Latviassa ensimmäinen tuotantokylvö tehtiin vuonna 1968 Barkavan sovhoosissa puolesta kilosta siementä; ensimmäinen pelto kattoi 0,2 ha, ja 1970-luvun loppuun mennessä tila viljeli 40 ha.¹⁴ Kasvia viljeltiin myös muissa Baltian tasavalloissa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Moldaviassa ja Kirgisiassa.¹

Kokonaisalaa ei koskaan saada tietää: neuvostoliittolaiset maataloustilastot kirjasivat jättiputken yhdessä muiden säilörehukasvien kanssa.¹ Osa leviämisestä seurasi tutkimuksen, ei tilojen, tarpeita. Kalininin alueen Rževin piirissä, jossa istutettiin 140 ha ja siementä lähetettiin kuuteenkymmeneen osoitteeseen, historioitsijat yhdistävät kasvin myöhemmän leviämisen useisiin alueisiin Timirjazevin akatemiassa tehtyyn väitöskirjatutkimukseen.¹

Jalostajat yrittivät poistaa polttavuuden. I. F. Satsyperovan mukaan, jonka kokoelma Komarovin kasvitieteellisessä instituutissa vertaili kolmeakymmentä Heracleum-lajia, armenianjättiputken jalostus jatkui 1980-luvulle eikä johtanut mihinkään, koska fotodynaamisten furanokumariinien tuotanto on vallitseva ominaisuus.¹ Lajike ’Severjanin’ kuitenkin rekisteröitiin.⁵

Ongelmat

Palovammat tunnettiin jo 1950-luvulta.¹ Varhaiset ruokintakokeet eivät havainneet vahinkoa eläimille, ja säilörehua syöneet lehmät antoivat enemmän maitoa.¹² Myöhempi työ oli vähemmän rohkaisevaa. 1980-luvun alussa osoitettiin, että furanokumariinit säilyvät säilörehussa ja heikentävät sitä säilövää maitohappokäymistä; kasvin haju siirtyi lihaan ja maitoon; ja lehmät söivät jättiputkisäilörehua huonosti, kun niillä oli mitä tahansa muuta tarjolla.¹ Baltian maissa maidon anismainen maku ja vaara ihmisille ja karjalle johtivat viljelmien hylkäämiseen.²

Hylkääminen ja leviäminen

Viljely loppui 1980-luvulla, ja kasvia koskeva tutkimus ajettiin alas vuosikymmenen jälkipuoliskolla.¹³ Karanneita kasveja oli löydetty Moskovan läheltä jo vuonna 1948, ja karkulaisia nähtiin kaikkialla 1970-luvulta lähtien.¹

Suuri laajeneminen tapahtui 1990-luvulla. Venäläisten kirjoittajien kuvaileman agroteollisen kompleksin tuhon myötä leviäminen karkasi hallinnasta ja sai ekologisen katastrofin luonteen.¹ Maatalousyritykset romahtivat, säännöllinen niitto loppui, ja pelloista tuli joutomaata, jonka kasvi valtasi, levittäytyen teiden vartta pitkin.³ Noin kaksikymmentä vuotta kului sen leviämisestä kaupunkeihin ja kyliin ensimmäisiin virallisiin torjuntatoimiin. Se on kirjattu 54:ssä Venäjän liittovaltiosubjektissa, ja vuodesta 2005 sitä on löydetty peltoalueiden ulkopuolelta Siperiassa.¹⁵suunnitelman kylvämä, sen puuttumisen levittämä

Levinneisyys

Lähteet: Dalke ym. (2018); Rosselhoznadzor (2023, 2025); Lukitševa (2014); EPPO; Latvian valtion kasvinsuojeluviranomainen; Jodaugienė ym. (2018); Viron ympäristöhallitus; Valko-Venäjän luonnonvaraministeriö (2023).

Iltapäivälehdistön väitteet kymmenistä miljoonista hehtaareista¹⁶ ovat kaukana kaikesta maastossa mitatusta.¹⁵

Torjunta ja laki

Kasvin kartoittamista ja hävittämistä koskevat julkiset sopimukset Venäjällä vuosina 2011–2017 maksoivat 314 miljoonaa ruplaa; Leningradin, Moskovan ja Vologdan alueet muodostivat yhdeksän kymmenesosaa käsitellystä alasta.¹⁵

Venäjä poisti kasvin maataloustuotteiden kansallisesta luokittimesta 1. tammikuuta 2015 alkaen, jolloin se menetti viljelykasvin aseman, ja lisäsi sen samana vuonna rikkakasvien toimialaluokittimeen.⁵ Se ei ole karanteenituholainen.⁶ Maaliskuun 1. päivästä 2026 liittovaltiolaki on velvoittanut maanhaltijat tuhoamaan vaaralliset haitalliset vieraslajit mailtaan, uhalla menettää se. Laki määrittelee tällaiset kasvit sellaisiksi, joiden leviäminen uhkaa ympäristöä, ihmisten terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta, ja aiheuttaa vahinkoa tietyille talouden aloille; listat laatii kukin alue erikseen.¹⁷ Moskovan alueella jopa miljoonan ruplan sakkoja on sovellettu vuodesta 2018. Vuonna 2025 alue korvasi kansalaisten sakon kiinteällä 5 000 ruplalla, todeten vanhan vaihteluvälin suhteettomaksi kasvin poistamisen kustannuksiin nähden.¹⁸¹⁹

Latviassa, jossa vuoden 1986 julkaisu oli kutsunut kasvia ”botaaniseksi supikoiraksi”,¹⁴ vuosien 2006–2012 kansallisen ohjelman kustannusarvio oli 15,35 miljoonaa latia.²⁰ Vuodesta 2008 saastuneen maan omistajien on pitänyt rekisteröidä se, toimittaa torjuntasuunnitelma, jatkaa kunnes kasvusto on poissa, ja seurata vähintään viisi vuotta. Kukkiva kasvi, jolla on kehittynyt sarja, lasketaan todisteeksi siitä, ettei torjuntaa suoritettu.²¹ Viro päätti hävittää kasvin vuonna 2003,²² ja Liettua on listannut sen pakolliseen torjuntaan vuodesta 2001.²³

Euroopan unioni asetti armenianjättiputken unionin kannalta merkityksellisten haitallisten vieraslajien luetteloonsa vuonna 2016; sitä ei enää saa pitää hallussa, kasvattaa, myydä tai päästää luontoon.⁴ Supikoira lisättiin samalle listalle seuraavana vuonna.²⁴

Kulttuurissa

Puolan- ja venäjänkielisessä journalismissa kasvia kutsutaan joskus ”Stalinin kostoksi”, viitaten vuoden 1947 päätökseen; lempinimen alkuperä on dokumentoimaton.²⁵ Puolalainen taiteilija Liliana Zeic asetti kasvin näytteille lasivitriinissä tällä nimellä vuonna 2017.²⁶ Moskovassa Et Cetera -teatterin vuoden 2019 tuotanto Mykola Kulišin näytelmästä Siunattu saari sijoitti toisen näytöksensä saarelle, jonka on vallannut kaunis mutta myrkyllinen jättiputki.²⁵

Katso myös

• Kaukasianjättiputki
• Heracleum
• Furanokumariini
• Kaukasianjättiputken torjunta

Footnotes

1. Ozerova, N. A.; Krivosheina, M. G. (2018). “Patterns of secondary range formation for Heracleum sosnowskyi and H. mantegazzianum on the territory of Russia”. Russian Journal of Biological Invasions. 9 (2): 155–162. doi:10.1134/S2075111718020091. ↩ ↩² ↩³ ↩⁴ ↩⁵ ↩⁶ ↩⁷ ↩⁸ ↩⁹ ↩¹⁰ ↩¹¹ ↩¹² ↩¹³ ↩¹⁴ ↩¹⁵ ↩¹⁶ ↩¹⁷ ↩¹⁸ ↩¹⁹ ↩²⁰ ↩²¹ ↩²²

2. Nielsen, C.; Ravn, H. P.; Nentwig, W.; Wade, M., eds. (2005). The Giant Hogweed Best Practice Manual: Guidelines for the management and control of an invasive weed in Europe. Hørsholm: Forest & Landscape Denmark. ISBN 87-7903-209-5. ↩ ↩²

3. Luneva, N. N. (2014). “Borshchevik Sosnovskogo v Rossiiskoi Federatsii” [Heracleum sosnowskyi in the Russian Federation]. Zashchita i Karantin Rastenii. 2014 (3): 12–18. ↩ ↩² ↩³

4. Commission Implementing Regulation (EU) 2016/1141 of 13 July 2016 adopting a list of invasive alien species of Union concern. Official Journal of the European Union L 189: 4. ↩ ↩²

5. Luneva, N. N.; Konechnaya, G. Yu.; Smekalova, T. N.; Chukhina, I. G. (2018). “On status of Heracleum sosnowskyi Manden. on the territory of Russian Federation”. Vestnik Zashchity Rastenii. 3 (97): 10–15. doi:10.31993/2308-6459-2018-3(97)-10-15. ↩ ↩² ↩³

6. Rosselkhoznadzor (14 July 2023). “Borshchevik Sosnovskogo: kak borot’sya s neopravdavshim doveriya silosnym chudom”. Retrieved 26 September 2026. ↩ ↩²

7. International Plant Names Index. Heracleum sosnowskyi Manden., Zametki Sist. Geogr. Rast. 12: 17 (1944); author records for Mandenova and Sosnowsky. Retrieved 26 September 2026. ↩ ↩²

8. EPPO Global Database. “Heracleum sosnowskyi: datasheet”. Retrieved 26 September 2026. ↩

9. Schelkunov, M. I.; Shtratnikova, V. Yu.; Klepikova, A. V.; et al. (2024). “The genome of the toxic invasive species Heracleum sosnowskyi carries an increased number of genes despite absence of recent whole-genome duplications”. The Plant Journal. 117 (2): 449–463. doi:10.1111/tpj.16500. ↩

10. Shadrin, D.; Dalke, I.; Zakhozhiy, I.; Shilnikov, D.; Kozhin, M.; Chadin, I. (2023). “Heracleum sosnowskyi or Heracleum mantegazzianum? DNA-based identification of invasive hogweeds (Apiaceae) in two key regions of the species’ invasion history in the territory of the former Soviet Union”. Research Square (preprint). doi:10.21203/rs.3.rs-3296382/v1. ↩ ↩² ↩³ ↩⁴

11. Shadrin, D. M.; Dalke, I. V.; Zakhozhiy, I. G.; et al. (2024). “DNA barcode marker analysis of Heracleum sosnowskyi Manden. and Heracleum mantegazzianum Sommier & Levier (Apiaceae) from European Russia”. Russian Journal of Biological Invasions. 15 (3): 416–431. doi:10.1134/S2075111724700309. ↩

12. Osipova, E. S.; Gladkov, E. A.; Tereshonok, D. V. (2026). “Heracleum sosnowskyi Manden. in the context of sustainable development: an aggressive invasive species with potential for utilisation in the extraction of furanocoumarins and essential oils”. Journal of Xenobiotics. 16 (1): 6. doi:10.3390/jox16010006. ↩ ↩²

13. Krivosheina, M. G.; Ozerova, N. A. (2019). “Introduction of Sosnowsky’s hogweed as a cause of landscape transformation”. IOP Conference Series: Earth and Environmental Science. 350: 012013. doi:10.1088/1755-1315/350/1/012013. ↩

14. Latvian Ministry of Environment; Ministry of Agriculture; et al. (2007). Latvānis, tā izplatības ierobežošana. Informatīvs materiāls [Hogweed and restricting its spread]. Riga. ↩ ↩²

15. Dalke, I. V.; Chadin, I. F.; Zakhozhiy, I. G. (2018). “Control of Sosnowskyi’s hogweed (Heracleum sosnowskyi Manden.) invasion on the territory of the Russian Federation”. Russian Journal of Biological Invasions. 9 (4): 331–344. doi:10.1134/S2075111718040045. ↩ ↩² ↩³

16. Tkachenko, K. G. (30 September 2020). “Borshchevik Sosnovskogo: rastenie-terminator ili kul’tura budushchego”. Kommersant Nauka. 24. ↩

17. Federal Law of the Russian Federation of 31 July 2025 No. 294-FZ “On amendments to the Land Code of the Russian Federation and certain legislative acts of the Russian Federation”. Official publication. ↩

18. Law of Moscow Oblast of 27 August 2018 No. 139/2018-OZ. Summary: Garant.ru. Retrieved 26 September 2026. ↩

19. Garant.ru (15 May 2025). “Fiksirovanny shtraf za nalichie na uchastke borshchevika vveli v Podmoskov’e”. Retrieved 26 September 2026. ↩

20. Cabinet of Ministers of Latvia, Order No. 426 of 6 June 2006, “Par Latvāņu izplatības ierobežošanas programmu 2006.–2012. gadam”. Latvijas Vēstnesis 90. likumi.lv. ↩

21. Cabinet of Ministers of Latvia, Regulation No. 559 of 14 July 2008, “Invazīvās augu sugas – Sosnovska latvāņa – izplatības ierobežošanas noteikumi”. likumi.lv. ↩

22. Estonian Environmental Board. “Hogweeds”. Loodusveeb. Retrieved 26 September 2026. ↩

23. Jodaugienė, D.; Marcinkevičienė, A.; Sinkevičienė, A. (2018). “Control of Heracleum sosnowskyi in Lithuania”. Julius-Kühn-Archiv. 458: 275–280. doi:10.5073/jka.2018.458.039. ↩

24. Commission Implementing Regulation (EU) 2017/1263 of 12 July 2017 updating the list of invasive alien species of Union concern. Official Journal of the European Union L 182: 37. ↩

25. Posner, L. (12 August 2020). “Can creativity kill the toxic plant known as Stalin’s Revenge?”. The Calvert Journal. Archived from the original. ↩ ↩²

26. Zeic, L. (2017). Stalin’s Revenge. Artist’s page, archived. ↩